Linjaukset alaikäisten henkilöiden juridisen sukupuolen vahvistamisesta sekä lääketieteellisistä hoidoista         

Trasek ry:n linjaukset alaikäisten henkilöiden juridisen sukupuolen vahvistamisesta sekä lääketieteellisistä hoidoista

Transihmisten hoitoparadigma on maailmanlaajuisesti muuttunut ja on vielä muuttumassa. Suomessa on viime aikoina vaadittu translain kokonaisuudistusta huomioiden alaikäiset henkilöt: nuoret ja lapset. Muun muassa Maailman lääkäriliitto otti kantaa vuonna 2015 ja esitti, että transihmisten valintoja tulee kunnioittaa sekä että jokaisella on oikeus määrittää oma sukupuolensa. Suomessa myös Ihmisoikeusvaltuuskunta on monien ihmisoikeustoimijoiden tapaan ottanut kantaa lainsäädännön uudistamiseksi ihmisoikeusperusteiseksi. Myös Lapsiasiavaltuutettu on käsitellyt alaikäisen (lapsen tai nuoren) itsemääräämisoikeutta sukupuoleen Pyöreän pöydän keskustelussa vuonna 2017. Lapsella on myös itsemääräämisoikeus hänen asioidessaan terveydenhuollossa.

Juridinen sukupuoli

Trasek ry kannattaa mallia joka on lähellä Norjan lainsäädännön mukaista käytäntöä. 

Trasek suosittelee, että kaikki yli 15-vuotiaat voivat saada sukupuolen juridisesti korjatuksi omalla ilmoituksellaan. Myös alle 15 -vuotiaat voisivat vahvistaa juridinen sukupuolensa huoltajan/huoltajien luvalla ja ratkaisua tehtäessä lasta pitää kuulla hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. 

Mikäli vanhemmilla on haluttomuutta tai kykenemättömyyttä luoda nuorelle turvallista kasvuympäristöä, on oltava mahdollisuus lastensuojelullisille toimenpiteille ja lastensuojelun ammattilaisilla tulisi olla oikeus tehdä hakemus lapsen pyynnöstä, mikäli huoltaja tai huoltajat kieltäytyvät. On huomioitava, että tämä koskee juridista sukupuolenkorjausta, eikä tämä ole sidoksissa lääketieteellisiin hoitoihin. 

Sosiaalinen transitio

Sosiaalisen transitio sukupuoliristiriidan takia tulisi olla mahdollista toteuttaa sitä toivovalle transkokemuksen omaavalle lapselle. Sosiaalisessa transitiossa voi nimi ja juridinen sukupuoli olla muutettu lapsen identiteettiä vastaavaksi, mikäli se lainsäädännöllisesti olisi mahdollista, tai lapsesta muuten käytetään hänen toivomaansa etunimeä. Trasek ry:n kanta on, että lapselle on suotava oikeus olla oma itsensä, ilmaista sukupuoltaan sen mukaan, miten hän sen itse kokee, sekä taattava turvallinen ympäristö, jossa lapsi hyväksytään itsenään ja jossa lapsi voi puhua vapaasti näistä teemoista Tämä tarkoittaa kannustavaa ja avoimesti suhtautuvaa perhettä ja ympäristöä. Joillakin lapsilla sukupuolikokemus saattaa kestää vain melko lyhyen aikaa, mutta monilla kyseessä on aikuisuuteen asti kestävä kokemus, jolloin nuori yleensä toivoo hoitoja puberteetin alettua.

Lääketieteellinen tutkimus

Nuoret pääsevät stm:n asetuksen mukaisiin kahdessa yliopistosairaalassa sijaitseviin tutkimusyksikköihin, jotka tutkivat sukupuoli-identiteettiristiriitaa, vasta aikaisintaan 13-vuotiaina. Tarkoitus on diagnosoida transsukupuolisuus. Nuorten tutkimukset tehdään nuorisopsykiatriassa ja sinne pääsyn alaikäraja on yleensä 14 vuotta.

Trasek ry:n mielestä tämä ikäraja voi olla monessa tapauksessa liian korkea. Transnuorelle kolmeentoista ikävuoteen odottaminen on todella pitkä odotusaika, sillä tuona aikana monet syntymässä määritellylle sukupuolelle tyypilliset piirteet ovat jo saattaneet kehittyä. Olisi perusteltua, että hyvin nuorena vuosia kestänyttä sukupuoliristiriitaa kokenutta lasta olisi tukemassa ja hänen kehitystään seuraamassa taho, jolla olisi tietoa ja ymmärrystä hoitokäytännöistä ja -ajankohdista, jolloin lapsen tutkimuksen alku ei viivästyisi ja mahdollinen hormoniblokkerihoito voitaisi aloittaa yksilöllisesti tarpeen mukaan tutkimusvaiheen aikana tai jälkeen jo ennen nuorisopsykiatriaan pääsyn ikärajoja. 

Lääketieteellinen hoito

Trasek ry:n kanta on, että nuorten hoitoja sukupuoliristiriitaan ei pidä nähdä joko- tai -tilanteena, vaan tulee löytää jokaisen potilaan tarpeiden mukainen yksilöllinen hoitomalli eli nuorella tulee olla lähtökohtaisesti mahdollisuus aloittaa ns. hormoniblokkerihoidot yksilöllisen tarpeen mukaan. Hormoniblokkereilla lykätään puberteetin alkamista ja estetään syntymässä määritellylle sukupuolelle ominaisten piirteiden kehittyminen liian huomattaviksi joka voi aiheuttaa kaltoinkohtelua, syrjintää ja leimautumista. Hormoniblokkerihoidot antavat nuorelle mietintäaikaa ja mahdollistavat aikaa lisäselvitysten tekemiselle, joten tämä on nähtävissä myös nuorta suojaavana toimenpiteenä. 

Nuorten sukupuoliristiriitoja hoitavien tahojen ylilääkärit Kaltiala-Heino, Suomalainen ja nuorisopsykiatrian linjajohtaja Klaus Ranta ovat todenneet (Helsingin Sanomat 14.1.2018) , että transsukupuolisille alaikäisille hormonaaliset hoidot ovat yksilöllisesti arvioituna mahdollisia ja että Suomessa toimitaan kansainvälisten suositusten mukaan, kuten muissakin Euroopan maissa. Kansainvälisillä suosituksilla tarkoitetaan WPATH (World Professional Association for Transgender Health) hoitosuosituksen 7. versiota, jonka mukaan nuori mm. voidaan lähettää puberteettia jarruttaviin hormonihoitoihin sukupuoliristiriidan lievittämiseksi. WPATH:n hoitosuosituksissa on kohta, jossa ilmaistaan yksiselitteisesti, että hormoni- ja operatiiviset hoidot ovat tarpeen joillekin nuorille.

Hormoniblokkerihoitoa varten biologisen murrosiän tulee olla käynnistynyt. Normaalin murrosiän alkamisen vaihteluväli on suuri, 8–13,5-vuotta.  Vastakkaisen hormonihoidon aloittamiseen ikärajana pidetään 16 vuotta. Monella nuorella nykyisin puberteetti saattaa alkaa jo noin 10 vuoden ikäisenä, joten hormoniblokkerihoidon aikaisin mahdollinen aloitusaika on saattanut mennä jo monilla ohi ennen tutkimukseen pääsyä tai tutkimuksien loppua. Joillakin blokkerihoito on aloitettu myöhemmin puberteetissä, kun nuoren käymä tutkimusvaihe on ohi, lähinnä estämään luontaista hormonituotantoa oman hormonitoiminnan jo alettua.

Tutkimusten mukaan (mm. Alanko 2014) transnuorten itsensä vahingoittamisen ja jopa itsemurhayritysten esiintyvyysprosentti on hälyttävän korkea. Hoitamaton sukupuoliristiriita tuottaa kärsimystä ja maksaa yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän kuin ajoissa käynnistetty hoito.

 

Trasek ry:n Julian Honkasalo puhuu huomenna 25.4. Transihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin parantaminen -seminaarissa Pikkuparlamentissa. Tapahtuma streamataan livenä Seta ry:n Youtube-kanavalla. Lisätietoja antaa puheenjohtaja Panda Eriksson, puheenjohtaja(a)trasek.fi