Elokuussa transyhteisö juhlii Comptonin kahvilamellakan 54-vuotisjuhlaa. Suomessa Comptonin mellakka on vielä pitkälti tuntematon tapahtuma.

Teksti: Julian Honkasalo
Kuvan tekijänoikeudet: Susanna Viljanmaa

Maailman ensimmäinen Pride-kulkue oli poliittinen protestimarssi, joka järjestettiin Manhattanilla kesäkuussa 1970. Sitä edelsi New Yorkin Christopher Streetillä kesäkuussa 1969 mellakaksi yltynyt poliisiväkivaltaa vastustanut protestien sarja. 1960-luvulla useassa Yhdysvaltojen osavaltiossa niin sanottu ristiinpukeutuminen, eli vastakkaiseksi katsotun sukupuolen vaatteisiin pukeutuminen oli laissa kiellettyä. Myös homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu. 
New Yorkin ensimmäinen Pride-kulkue ja erityisesti Stonewall-yökerhon edustalla puhjennut mellakka nähdään usein koko nykyisen HLBTIQ-liikkeen alkuna. Pride-liike oli kuitenkin alun perin osa laajempaa, kansainvälistä, 1960-luvun poliittisen aktivismin ja radikalismin aaltoa. Erilaiset sateenkaarikoalitiot ja ryhmittymät olivat usein kytköksissä muihin vapautusliikkeisiin, kuten feministiseen liikkeeseen, Latinalaisen Amerikan solidaarisuusliikkeeseen ja Mustiin panttereihin, ja siksi moni järjestö joutui liittovaltion keskusrikospoliisi FBI:n tarkkailulistalle. Asuntoja, kerhotiloja, kahviloita, vallattuja tiloja ja yökerhoja ratsattiin usein. Poliisin jatkuvan tarkkailun ja väkivaltaisten pidätysten kohteena olivat erityisesti transnaiset ja drag queenit.

Comptonin kuppila tarjosi kohtaamispaikan queereille

Vuonna 1966, jo kolme vuotta ennen Stonewallin protesteja, poliisiväkivaltaan turhautuneet transnaiset, queerit ja dragit nousivat vastarintaan Gene Comptonin kahvilassa San Franciscon Tenderloin-alueella. Läpi vuorokauden auki oleva kuppila ja ruokapaikka eli “diner” oli suosittu trans- ja queer-yhteisön kokoontumispaikka. Comptonin kahvila sijaitsi keskeisellä alueella kampaamon, baarin ja kylpylä-saunan vieressä. Kupillinen kahvia maksoi 60 senttiä, ja sillä hinnalla sai istuskella tuntikausia.
Compton-diner tarjosi baarien ja esiintymispaikkojen sulkeutumisen jälkeen valaistun ja lämpimän kohtaamispaikan muun muassa aamun pikkutunneilla töistä palaaville seksityöntekijöille, vedonlyöjille, huumekauppiaille ja kotoaan karanneille tai karkotetuille trans- ja queer-nuorille. 

Kahvilan johto ei aina katsonut tätä porukkaa hyvällä, ja työntekijät soittivat usein poliisin poistamaan äänekkäästi keskustelevat tai iloisesti remuavat asiakkaat. Poliisi puuttui kuitenkin erityisesti laissa kriminalisoituun “ristiinpukeutumiseen”, jolloin erityisesti transtaustaiset naiset ja drag queenit olivat jatkuvan häirinnän, epäasiallisen kohtelun ja tarpeettomien rutiinitarkastusten tai pidätysten kohteena. San Franciscossa oli voimassa vuonna 1863 säädetty laki joka kielsi “vastakkaisen sukupuolen” vaatteisiin pukeutumisen. Laki oli voimassa vuoteen 1974 asti. Poliisi käytti lakia hyväkseen pidättäessään ja häiritessään kadulla kulkevia tai kahvilassa istuvia transnaisia.
Kukaan ei tiedä tarkkaa päivämäärää Comptonin mellakalle, mutta tiedetään, että elokuussa 1966 eräänä varhaisena aamuna pidätysten yhteydessä harjoitettuun väkivaltaan turhautunut transnainen heitti kupin kahvia poliisin päälle.
Tästä syntyi ennennäkemätön tapahtumien kulku, jossa transnaiset, queerit ja dragit taistelivat yhteisenä rintamana poliisia vastaan heittämällä ruokailuvälineitä ja suojautuen kumoon työnnettyjen pöytien taakse.

Transhistoriantutkimus sekä järjestötyö tuovat tarinoita näkyviksi

Transhistorioitsija ja aktivisti, Yalen yliopiston professori Susan Stryker oli ensimmäinen, joka löysi Comptonin kahvilan unohdetun historian. Vuonna 1991 Stryker tutki homo- ja lesbohistoriallisia arkistoja transhistoriaa käsittelevää tutkimustansa varten ja löysi sattumalta viittauksen elokuun 1966 mellakkaan: ”Draq queenit vastustivat poliisin häirintää Comptonin kahvilassa”. Mitään lisää, kuten esimerkiksi pidätysasiakirjoja, ei löytynyt, koska kaikki dokumentit olivat kadonneet tai heitetty pois, mutta Strykerille tuli vahva tunne, että tässä on unohdettu tarina, joka on kerrottava. Hän ryhtyi tutkimaan asiaa seuraavien vuosien aikana. Tuloksena oli vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Emmy-palkittu Screaming Queens -dokumenttielokuva, jossa ääneen pääsi muun muassa Comptonin kahvilan protestiin osallistunut Amanda St. Jaymes sekä useat muut, jotka olivat eläneet nuoruutensa San Franciscon Tenderloin-alueella eli kaupungin silloisessa trans-kulttuurikeskuksessa.
Elokuva perustuukin pitkälti rikkaalle ja runsaalle muistitiedolle ja uutisarkistoaineistoihin.    

Nykyisin Tenderloin-alue on usean vuoden aktivismin ja järjestötyön ansiosta saanut oman Tenderloin-museon, ja alue on virallistettu trans-kulttuurikeskukseksi. Aikaisemmin San Fransisco tunnettiin lähinnä homomiesten historiallisena keskuksena, josta esimerkkinä kuuluisa Castro Street. Transhistorian kirjoittaminen ja unohdettujen tai vaiettujen tarinoiden kuunteleminen, dokumentoiminen ja muistaminen onkin merkittävä aktivismin muoto. Trans ei ole muoti-ilmiö eikä jokin aikakautemme epidemia, kuten anti-trans-lobbarit väittävät. Sukupuolen moninaisuus on osa ihmisyyden moninaisuutta ja sitä esiintyy kaikissa kulttuureissa eri historiallisina aikakausina.

Transhistorian perustana vähemmistöjen keskinäinen solidaarisuus

Vaikka Tenderloin-alueen vastarintaliike oli merkittävä sysäys koko poliittisen trans-aktivismin synnylle, amerikkalainen viihdeteollisuus tuottaa ja kierrättää edelleen elokuviin, mainoksiin ja muotiin Pride-narraatiota, jossa New Yorkin Stonewall nähdään homo- ja lesboliikkeen syntysijana.
Jos transihmisiä ylipäätänsä mainitaan Stonewallin historian yhteydessä, transhistoria liitetään kahteen STAR-liikkeen perustajajäseneen, eli Sylvia Riveraan ja Marsha P. Johnsoniin. Heidän lisäksi transihmisten oikeuksia ajoivat kuitenkin myös useat muut, historian unohtamat henkilöt. Transaktivismin historia perustuukin eri vähemmistöryhmien väliselle solidaarisuudelle, ei ensisijaisesti henkilöityneelle identiteettipolitiikalle. 
Transnaisten, etenkin rodullistettujen naisten ja seksityöntekijöiden, asema on tänä päivänä edelleen erityisen prekaari, ja näihin ryhmiin kuuluvat ihmiset erityisiä riskiryhmiä väkivalta-, seksuaalirikos-, henkirikos- ja poliisiväkivaltatilastoissa. Tenderloinin alue San Fransiscossa gentrifioituu vilkkaaseen tahtiin Piilaakson IT-jättien painostaman kaupunkipolitiikan myötä.

Jotta transihmisten ihmisoikeudet ja elämänlaatu paranisivat, vaaditaan konkreettisia poliittisia toimia ja tahtoa. Samalla on muisteltava transliikkeen historiallisia juuria rodullistettujen seksityöntekijöiden ihmisoikeuskamppailuissa.

Lähteet:

Ladies In The Streets: Before Stonewall, Transgender Uprising Changed Lives
https://www.npr.org/sections/codeswitch/2015/05/05/404459634/ladies-in-the-streets-before-stonewall-transgender-uprising-changed-lives

Stryker, Susan (2018) Transgender History – The Roots of Today’s Revolution. https://www.sealpress.com/titles/susan-stryker/transgender-history-second-edition/9781580056908/

Compton’s Cafeteria riot: a historic act of trans resistance, three years before Stonewall
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2019/jun/21/stonewall-san-francisco-riot-tenderloin-neighborhood-trans-women

Compton’s Cafeteria, 1966. Notes on a riot.
https://www.guernicamag.com/comptons-cafeteria-1966/

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.