Transsukupuolisuus

Transsukupuolisuudessa on kyse sukupuoliristiriidasta, jossa henkilön sukupuoli ei vastaa sitä sukupuolta, johon hänet on syntymässä määritelty. Transsukupuoliset kokevat usein ahdistusta sellaisista kehon ominaisuuksista, jotka eivät vastaa sukupuolikokemusta, tai jos he tulevat sosiaalisissa tilanteissa kohdatuksi väärän sukupuolen edustajana. Tätä ahdistusta ja ristiriitaa kutsutaan sukupuoliristiriidaksi eli sukupuolidysforiaksi. Hoitamaton sukupuoliristiriita voi johtaa vaikeaan masennukseen ja itsemurhaan.

Transsukupuoliset hahmottavat sukupuoliristiriidan hyvin erilaisissa elämänvaihessa. Osa ymmärtää jo pienestä lapsesta asti, että heidän sukupuoli ei vastaa heille määritettyä sukupuolta. Osalle asia nousee esiin vasta myöhemmässä elämän vaiheessa. Osalla sukupuoliristiriita voi aiheuttaa merkittävääkin ahdistusta, vaikkei kyseinen henkilö itse ymmärtäisikään mistä ahdistuksessa on kyse. Lisääntynyt tieto antaa kumminkin yhä useammin nuoremmillekin mahdollisuuden pukea identiteettinsä paremmin sanoiksi.

Transsukupuolisuudessa ei ole kyse uudesta ilmiöstä tai muoti-ilmiöstä. Lisääntynyt sosiaalinen hyväksyntä on helpottanut useampia elämään omassa sukupuolessaan ja lisääntynyt tieto on auttanut ihmisiä paremmin ymmärtämään itseään. Transsukupuolisuutta on kumminkin esiintynyt aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta. Lääketiede luuli vielä 1900 luvun alkupuolella transsukupuolisuutta mielenterveyden häiriöksi, jota yritettiin poistaa terapialla ja muilla hoitokeinoilla. Yritykset osoittivat, ettei henkilön sukupuoli-identiteetin muuttaminen hoitokeinon ole mahdollista. Nykykäsityksen mukaan transsukupuolisuutta ei pidetä sairautena, mutta sen aiheuttama sukupuoliristiriita vaatii usein hoitoja fyysisen sukupuolen korjaamiseksi.

Pienistä ja etenkin alle kouluikäisistä lapsista ei tyyppillisesti puhuta lääketieteen näkökulmasta vielä transsukupuolisina. Toisinaan puhutaan sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevista lapsista. Se, että lapsi ilmentää sukupuoltaan oletusten vastaisesti ei aina tarkoita, että lapsi olisi transsukupuolinen myöhemmällä iällä. Osalla transsukupuolisista ei myöskään ole kokemuksia epätyypillisestä sukupuolen ilmaisusta lapsuudesta.

Lapsen sukupuoli-identiteettiä myöhemmällä iällä voi joskus olla vaikea ennustaa lapsen sukupuoli-ilmaisun perusteella. Sukupuoli-identiteetti voi kumminkin kehittyä jo varhain hyvinkin vahvaksi. Riippumatta siitä, mitä lapsi saattaa myöhemmällä iällä kokea, tärkeintä on tukea lasta sellaisena kuin hän on ja kuunnella lapsen omia toiveita. Lapsen sukupuolikokemuksen kritisoiminen ja vähättely johtaa helposti vain siihen, ettei lapsi enää uskalla ilmaista itseään. Transsukupuolisuudesta aletaan tyypillisesti puhumaan, kun identiteetti jatkuu nuoruuteen ja tarvittavat hoidot tulevat ajankohtaisiksi.

Ei ole olemassa mitään testejä, joilla transsukupuolisuutta pystyttäisiin diagnosoimaan. Henkilön sukupuoli perustuu hänen omaan kokemukseensa, eikä sitä ole mahdollista ulkopuolelta määrittää. Lääketieteessäkin diagnosointikäytäntö perustuu pitkälti henkilön omaan kertomukseen ja muiden mahdollisten mielenterveyden häiriöiden poissulkuun. Tutkimuksista huolimatta ei ole löydetty mitään selkeää tekijää, jolla transsukupuolisuutta pystyttäisiin ennakoimaan.

Transsukupuolisten elämänlaatu yleensä paranee huomattavasti, kun he pystyvät elämään omassa sukupuolessaan ja kun heidän kehonsa ei enää aiheuta dysforiaa. Siksi transsukupuolisten tilannetta helpottaakin suuresti jos hoitoja on saatavissa ilman vuosien odottelua.