Blog Archives

Lykkääntyykö sterilisointivaatimuksen poistaminen hamaan tulevaisuuteen?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson totesi kevällä eduskunnassa, että hallitus aikoo asettaa työryhmän asiaa selvittämään.  Lue lisää … Nyt sosiaali- ja terveysministeriön tuore kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee kuitenki
13.10.2012
Ihmisoikeusvaltuutettu kehottaa Suomea parantamaan transihmisten oikeuksia
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Muižnieks kehottaa Suomea poistamaan lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimukset ehtoina transsukupuolisen henkilön sukupuolen tunnustamiselle. Valtuutettu vierailu Suomessa viime keväänä. Hän toi
26.09.2012
Ihmisoikeusvaltuutettu kehottaa Suomea parantamaan transihmisten ja intersukupuolisten asemaa
Euroopan neuvoston uusi ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks vieraili tällä viikolla Suomessa arvioimassa Suomen ihmisoikeustilannetta. Hän tapasi vierailun aikana Trasekin ja muiden järjestöjen sekä Suomen hallituksen edustajia. Valtuutettu antoi
15.06.2012
Tasa-arvo-ohjelmassa murusia myös sukupuolivähemmistöille
Hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan on kirjattu myös muutama sukupuolivähemmistöjä koskeva kohta: sivu 7: Muun muassa EU:n tuomioistuimen linjauksen johdosta Suomenkin tasa-arvolakiin on tarpeen lisätä sukupuolivähemmistöjen suojaa koskevat säännök
15.06.2012
STM selvittää steriliteettivaatimuksen poistamista
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson totesi eduskunnassa vastauksessaan kansanedustaja Astrid Thorsin kirjalliseen kysymykseen, että sosiaali- ja terveysministeriö aikoo asettaa työryhmän selvittämään lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen
15.04.2012
Sterilisoimisvaatimus lainvastainen
Ruotsalainen hallinto-oikeus toteaa tuoreessa päätöksessään sterilisoimisvaatimuksen lainvastaiseksi. Förvaltningsrätten i Stockholm teki päätöksen asiassa, jossa hakijalta oli vaadittu steriliteettiä ehtona sukupuolen vahvistamiselle. Linkki t
14.03.2012
Hollanti luopuu lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta
Hollanti liittyy niiden maiden joukkoon, joissa ei jatkossa vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä ehtona transsukupuolisen sukupuolen vahvistamiselle. Linkki englanninkieliseen uutiseen aiheesta. Uuden lain käsittely on vielä kesken, eikä se kaikilta os
07.03.2012
Ruotsin sterilisointivaatimus poistettaneen sittenkin
Ruotsin laki vuodelta 1972 asettaa sukupuolenkorjauksen edellytykseksi mm. sterilisoinnin. Sosiaalihallituksen työryhmä esitti vuonna 2011 vaatimuksen poistamista. Asian piti jo olla selvä, kunnes Ruotsin kristillisdemokraatit (Kristdemokraterna) saiva
19.02.2012
Tieto alaikäisten sukupuoli-identiteettitutkimuksista ei ole tavoittanut lääkärikuntaa
Trasekin tietojen mukaan osa lääkärikunnasta on edelleen siinä käsityksessä, että vain täysikäisiä otetaan sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Tämä tieto on vanhentunut. Sekä HUS Helsingissä että TAYS Tampereella ottavat nykyisin tutkittav
12.02.2012
Laaja tuomio Ruotsin hallituksen suunnitelmille
Ruotsin hallituksen suunnitelma säilyttää transsukupuolisten pakkosterilisaatio saa tuomion eri puolilta maailmaa. Trangender EU (TGEU), Ilga-Europe, Europarlamentin Intergroup on LGBT Rights ja monet muut tahot kehottavat Ruotsin hallitusta kunnioitta
16.01.2012